Kulttuuripolitiikan maisteriohjelman muutokset

Kulttuuripolitiikan maisteriohjelma Jyväskylän yliopistossa on Suomen ainoa yliopistotason kulttuuripoliittista koulutusta antava ohjelma ja oppiaine. Sisään on tavallisesti otettu korkeintaan 25 opiskelijaa ja opetusta annetaan pääasiassa suomen kielellä. Oppiaine on yhteiskuntatieteellisen laitoksen sisällä, mutta myös pääaineena on voinut olla myös eräitä humanistisia aineita. Pääainevaihtoehdot ovat yhteiskuntatieteelliset ja siten YM-tutkintoon johtavat filosofia, sosiologia, valtio-oppi ja yhteiskuntapolitiikka sekä humanistiset ja siten FM-tutkintoon johtavat etnologia, historia, kirjallisuus, musiikkitiede, taidehistoria ja taidekasvatus.

 

Syksyllä 2013 suomenkielisen ohjelman rinnalla aloittaa kansainvälinen kulttuuripolitiikan maisteriohjelma, johon otetaan sisään enintään 10 opiskelijaa. Samalla suomenkielistä maisteriohjelmaa supistetaan siten, että siihenkin otetaan enää 10 opiskelijaa vuodessa. Vaatimuksia on lisäksi muutettu siten, että hakijalta odotetaan yhteiskuntatieteellistä pääainetta tai ainakin kandidaatintutkintoa, joka sisältää yhteiskuntatieteellisiä opintoja. Opiskelijavalintasivuja on ainakin marraskuun lopulla kaksi: vanhat sivut, joihin on päivitetty hakuajat vuodelle 2013, sekä uudet, joihin on tehty enemmän muutoksia. Jälkimmäisissä ei ole mainintaa pääaineista, vaan opiskelijalta vaaditaan epämääräisiä ”yhteiskuntatieteellisiä aineita”.

 

Samansisältöisen suomenkielisen ja kansainvälisen maisteriohjelman toimiminen rinnakkain on mahdollista sisällöllisesti, vaan ei kielellisesti. Muutos edellyttää sitä, että opetusta aletaan antaa vain englanniksi ja suomenkielisen maisteriohjelman suorituskielen saa todennäköisesti jossakin määrin valita englannin ja suomen väliltä. Minkä verran ohjelma houkuttelee kansainvälisiä opiskelijoita? Kenelle ohjelma on ensisijaisesti suunnattu, kun se on Suomen ainoa yliopistotasoista kulttuuripolitiikan opetusta antava oppiaine? Lisäksi jo nyt tenttikirjat ovat ja monet luennot pidetään englanniksi, joten tarvittavan kielitaidon ja käsitteistön opiskelijat oppivat varmasti.

 

Toinen kansainvälistymiseen liittyvä kysymys on se, miten maisteriohjelman kansainvälistyminen suhteutuu suomalaiseen kulttuuriin ja sen arvostamiseen. Kieli on kiinteä ja erottamaton osa kulttuuria, ja maisteriohjelman muuttaminen kansainväliseksi, toisin sanoen englanninkieliseksi, on hyvin näkyvä kulttuuripoliittinen teko sinänsä. Oppiaine on suomalaisessa yliopistossa ja akateemisessa maailmassa johtava kulttuuripolitiikan tutkimusta tekevä taho, joka ei halua käyttää siihen ensisijaisesti omaa kieltä, vaan englantia, jonka monet väittävät valtaavan akateemista maailmaa liiaksi jo nyt.

 

Pääainevaihtoehtojen karsiminen ja maisteriohjelman selkeä muutos kohti puhtaasti yhteiskuntatieteellistä oppiainetta herättää myös kiinnostavia kysymyksiä ja ajatuksia. Mihin unohtui taidealojen tutkimus? Kulttuuripolitiikka oppiaineena ilman vahvaa taidealojen tutkimuksen osallisuutta ja panosta vaikuttaa torsolta. Mielestäni kulttuuripolitiikka ei ole, eikä saisi olla, pelkkää yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, sosiologiaa tai politiikkaa ilman kulttuuria, ilman taiteen kentän näkökulmia. Voiko kulttuuria tarkastella tai tutkia tahi tehdä kulttuuria koskevia päätöksiä ilman kokemusta tai syvällistä taidealan tuntemusta? Onko tarkoitus muuttaa oppiaine kulttuuria ulkopuolelta tarkastelevaksi ja siihen ulkopuolelta vaikuttavaksi oppiaineeksi ja kulttuuripoliittiset asiantuntijat kulttuurisen kentän ulkopuolisiksi päätöksentekijöiksi, joiden näkökulma on väistämättä erilainen kuin sellaisten, jotka ovat opiskelleet jotakin humanistista alaa? Onko kulttuuripolitiikka vain politiikkaa ja kulttuuri vain taiteen kokemista ja vaikutuksia ja siten väline johonkin muuhun?